Jälkikäteen oli varmasti hyvä, että jäimme karvan verran pudotuspelipaikasta.

Loimaan Palloilijoiden Ykköspesis -miehistö käynnisti harjoituskautensa ja valmistautumisen kohti pesiskesää 2022. Talvikauden starttasi joukkue, joka pitää sisällään uutta, vanhaa ja uusvanhaa urheilijaa.

Viime kesänä 22:sta ottelusta 15 päättyi Palloilijoiden voittoon. Pistesaalis, 36 sarjapistettä, oikeutti Ykköspesiksen runkosarjassa 5. sijaan. Kausi sujui hienosti mutta jätti nälkää myös tulevaan, sillä paikka neljän parhaan joukossa ja pudotuspeleissä jäi harmittavasti vain pisteen päähän.

 

– Jälkikäteen oli varmasti hyvä, että jäimme karvan verran pudotuspelipaikasta. Tämä luo varmasti lisänälkää talvikaudelle sekä ensi kesään, Palloilijoiden pelinjohtaja Joni Kalttonen sanoo.

 

Etenkin kotikentällä LP oli inhottava vastustaja. Sarjassa toiseksi vähiten juoksuja päästänyt joukkue poistui tappion kanssa kentältä vain kahdesti, kun Oulun Lippo sekä Jyväskylän Lohi olivat ainoat joukkueet, jotka hakivat voiton Loimaalta. Samat joukkueet, Lippo ja Lohi, etenivät aina Superpesis -karsintoihin asti.

 

– Oma ajatus lähtee siitä, että ulkopelin pitää toimia, mikäli halutaan menestyä. Suuria muutoksia ei miehitykseen ole tullut ja kilpailua on enemmän. Odotan ulkopelin olevan terästä ensi kesänäkin, Kalttonen jatkaa.

 

Viime kauden joukkueesta myös tulevalla kaudella LP:n paidassa nähdään peräti 12 pelaajaa. Uusina pelaajina Loimaalle siirtyy Aleksi Lahti, Samu Kyhyräinen sekä Toni Pomell.

 

Lahti, 21, on Vetelin Pesiksen kasvatti, joka edusti menneellä kaudella Ykköspesiksessä Vähänkyrön Viestiä. Kyhyräinen, 18, esiintyi jo viime kaudella muutamassa ottelussa LP:n väreissä. Nuori ja lahjakas Päiväkummun Pesiksen kasvatti on Hyvinkään Tahkon sopimuspelaaja mutta pelaa kauden 2022 Loimaalla. Pomell, 31, palaa kasvattajaseuransa väreihin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Pomell pelasi Loimaalla viimeksi kauden 2014, jonka jälkeen tie vei Pöytyälle. Kaudella 2018 tapahtui debyytti Superpesiksessä, kun Pomell siirtyi siirtorajan kynnyksellä Kankaanpään Mailaan, josta nyt mies palaa tulevaksi kaudeksi kotikonnuille.

 

– Erittäin tyytyväinen olen uusiin pelaajiin. Lahti on uusi tuttavuus, mutta hyväluonteinen nuori mies kyseessä ja kovat henkilökohtaiset tavoitteet, joten uskon hänen tekevän läpimurtonsa Ykköspesiksessä. Kyhyräinen pelasi muutaman pelin jo viime kaudella ja oli heti sarjan top-3 sieppareita. Pomell tuo ulkopeliin lisää luotettavuutta ja pelinlukutaitoa sekä sisäpeliin syvyyttä kotiutusosastolle ja etenemistaitoa, pelinjohtaja kuvailee.

 

LP:n mukana harjoittelee myös nuoria ja lupaavia pelaajia Jokioisilta. Haastajaryhmäksi nimettyyn porukkaan kuuluvat Roope Arkkila, Perttu Kenttäaho, Nico Kinos sekä Eetu Mutikainen.

 

– Innokkaita ja lahjakkaita poikia Jokioisilta, jotka tulevat tosissaan haastamaan meidän miehiä pelipaikoista. Löytyy nopeuspotentiaalia ja lajitaitojen uskon olevan jo hyvällä tasolla Jokioisten hyvän valmennuksen ansiosta. Mielenkiinnolla odotan, kuinka ison loikan pojat ottavat kovassa harjoitusryhmässä, Kalttonen kertoo.

 

Pelaajistossa nähtiin myös liikehdintää ylöspäin, kun viimeiset kaksi kautta Palloilijoita edustanut Tomi Lehtonen siirtyi 3-vuoden sopimuksella Superpesikseen ja hallitsevan suomenmestarin, Manse PP:n, riveihin. Lisäksi viime kauden joukkueesta LP-kasvatti Joona Iivonen nähdään ensi kesänä Ykköspesiksessä, mutta Kannuksen Uran lukkarina.

 

Palloilijoilla on edessään jälleen pitkä ja työteliäs talvikausi mutta harjoituskauteen lähdetään luottavaisin mielin ja selkein tavottein.

 

– Talvikauden suurimmat tavoitteet ovat nopeudessa, lyöntivarmuudessa sekä lisäksi rakentaa selkeämpää pelitapaa. Erittäin hyvillä mielin kohti talvea, kun seuran taustat on tehnyt hienoa työtä ja kasannut kilpailukykyisimmän joukkueen Loimaalle pariin vuosikymmeneen, Kalttonen päättää.

 

Tulevalla kaudella Ykköspesiksessä pelaa 12 joukkuetta. Palloilijoiden lisäksi mukana ovat viime kaudelta tutut Alajärvi, Alavus, Kannus, Oulu, Simo, Jyväskylä, Kuopio sekä Ikaalinen. Tusinan täydentävät sarjanousijat Haapajärvi ja Kouvola sekä Superpesiksestä takaisin Ykköspesikseen pudonnut Hamina. Viime kauden päätteeksi Ykköspesiksestä putosivat Laukaa, Ulvila sekä Vähäkyrö.

 

Miesten Ykköspesis

Sopimustilanne 2.11.

Angervisto Tommi (2022)

Hoikka Nooa (2022)

Hämäläinen Iiro (2022)

Iivonen Elmeri (2023)

Julin Niko (2022 + optio 2023)

Kyhyräinen Samu (2022)

Lahti Aleksi (2022)

Leijon Kasper (2023)

Malinen Tommi (2022)

Mäki Niko (2022)

Märsylä Miro (2022)

Pomell Toni (2022 + optio 2023)

Rasilainen Heikki (2022)

Sormunen Jaakko (2022)

Åberg Akseli (2022)

 

Haastajaryhmä:

Arkkila Roope (s. 2004)

Kenttäaho Perttu (s. 2007)

Kinos Nico (s. 2004)

Mutikainen Eetu (s. 2001)

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet