Tuomo Pekkala Palloilijoiden pelinjohtoon – Jouni Korkiamäki jatkaa 2. pelinjohtajana

Loimaan Palloilijoiden tulevan kauden pelinjohto sekä valmennus on selvillä. Jouni ”Korkki” Korkiamäki jatkaa joukkueessa ja uutena kasvona Loimaalle, ja Korkin tutkapariksi, saadaan vuoden sopimuksella Tuomo Pekkala.

Pekkala, 52, omaa pitkän taustan pesäpallon parissa ja Loimaalle hän saapuu vietettyään pari viime kautta Rauman Feran naisten superpesisjoukkueen pelinjohdossa.

 

”Mukavat fiilikset uudesta projektista. Loimaalla on pitkät perinteet pesäpallossa ja on mukava olla mukana viemässä tätä hommaa eteenpäin.”, Pekkala kertoo.

 

Pekkala kertoo tuovansa joukkueeseen uskallusta, työntekoa pesäpallon eteen sekä haluavansa olla palauttamassa sitä uskoa loimaalaiseen pesäpalloon.

 

Nuoren joukkueen pelinjohdossa sekä valmennuksessa riittää nyt kokemusta sekä näkemystä, joka varmasti auttaa viemään jälleen nuoria pelaajia eteenpäin. Syystäkin seurajohto on varsin tyytyväinen tuoreeseen sopimukseen:

 

”Tyytyväinen. Me haluttiin Tuomo ja Tuomo halusi tulla, joten neuvottelut oli aika helpot ja nopeat. Uskon että Loimaan ulkopuolelta tuleva henkilö on tällä hetkellä juuri sitä, mitä meidän nuoret tarvitsee ottaakseen seuraavan kehitysaskeleen.”, Puheenjohtaja Jussi-Pekka Niittymäki kommentoi.

 

Vaikka eletään vasta lokakuuta ja sopimus on tuore, on silti Pekkalalla vastaus, kysyttäessä, millainen LP tulevalla kaudella nähdään?

 

”Nälkäinen joukkue. Töitä pitää tehdä kovaa ja tosissaan mutta samalla pitää olla hauskaa.”, hän kertoo.

 

Pelinjohdon ollessa nyt selvillä, julkaistaan myös lisää pelaajasopimuksia lähiaikoina.

  • Jouni Korkiamäki jatkaa 2. pelinjohtajana

    Copyright Loimaan Palloilijat Junioripesis ry.  •  Tietosuojaseloste  •  Palvelun toteutus: JPmedia

    Evästeet